Kaikenlaista pientä harmia

Noniin, nyt ollaan siis värikkäiden vaiheiden jälkeen oleiltu Suomen kamaralla jo toista viikkoa.
Paluuhan ei ehkä mennyt ihan sääntökirjojen mukaan, meikähän saapui Suomeen kirjaimellisesti jalat edellä.
14 tunnin Kuala Lumpur-Lontoo lento oli liikaa nilkassa tykyttävälle bed bugin puremalle. Nilkka alkoi turvota lennolla ja Lontooseen päästessä koipi oli jo suunnilleen kolminkertainen. Päivä Lontoossa jäi kaukaiseksi haaveeksi ja 10 tunnin odotus Stanstedin kentällä kului siemaillessa ylihintaista earl greyta.
Lontoo-Tampere lennolla kipu alkoi käydä melko sietämättömäksi jalassa ja tuli siinä tirautettuakin vähän. Neuvokas lentoemo riensi apuun ja ylipuhui meidät suostumaan ambulanssi kyyditykseen koneen laskeuduttua. Naikkonenhan siis peloitteli kaikenlaisilla ambutaatio ja veritulppa kertomuksillaan meitä. Siinä vasta rautaista ammattitaitoa kun alkaa höpöttämään lentokoneessa paniikkihäiriöstä kärsivälle kuinka jalka voi mennä alle viikossa kuolioon. Deborah tiesi mistä naruista vedellä.
Siinä sitten koneen laskeuduttua matkustajat poistuivat koneesta ja pariskunta Palvaanlahti-Ohvo jäi odottamaan kutkuttavaa reissun loppuhuipennusta. Ensihoitajat könysivät koneeseen ja pikaisen vilkaisun jälkeen totesivat "selvä tapaus".
Siitä vaan suoraan ambulanssiin (niin joo pakkasta oli -24, auts!), Sakari lähti noutamaan rinkkoja ja jäi tietysti tullivirkailijoiden silmätikuksikin hetkiseksi ennen kuin pääsi selventämään tilannetta vastaanottokomitealle.
Siinä sitten köröteltiin Taysin Akutaan ja meikä vietti ensimmäiset 5 Suomessa olo tuntiaan kuunnellen juoppojen horinoita. Eihän sieltä verikokeesta mitään hälyttävää löytynyt ja bed bugin purema saatiin kuriin muutamalla antibiootti kapselilla.
Nyt siis Suomessa. Koulu ja työt alkaneet tai pikemminkin jatkuneet. Aika höntti olo.
Taidettiin potea tossa jo kulttuurishokkiakin hieman. Nauku on vapautettu Vilppulasta ja asuntoa etsitään kuumeisesti. Eiköhän se tästä.
Kylmyyteen on ollut tosi hankala tottua ja tähän hiljaisuuteen meinaa nukahtaa. Silti mukava olla kotomaassa.
Reissusta luvassa loput kuvat ja eräänlainen conclusion kunhan tässä nyt ehditään. On siis toisin sanoen aika haipakkaa :)

-K