Ihanan kamala Indonesia

Jakarta
Fiksuja kun ollaan niin paatettiin lahtea Indonesiaa kohti tietamatta maasta yhtaan mitaan. Tai ei yhtaan mitaan, arveltiin kylla etta valuutta on rupia mutta siihen meidan tietamys sitten rajoittuikin. Saavuttiin Jakartaan ja taksikuski vei meidat yleisesti tunnetulle lankkari kadulle nimelta Jalan jaksa. Kyseinen tienpatka ei todellakaan osoittautunut lottovoitoksi koska hotellit ja GH:t repivat yolta hintaa 250.000 rupiaa, eli siis noin 20 euroa!!!! Otettiin vasymyksesta puolikuolleina vastaan huone hotel Margotista 240.000 rupialla. Huone oli pommi. Aivan karmea. Ei pystynyt edes kaymaan suihkussa koska sieta luultavasti olisi tullut takaisin likaisempana kun sinne mennessa. Yak. Kaikkein karmein ja epareiluin hinta-laatu suhde koko reissun aikana missaan. Ketutti. Ja paljon.
Ylipaataan Jakarta osoittautui tosi nihkeaksi ja hankalaksi kaupungiksi. Kaikki yritti kusettaa meita koko ajan. Rotat hyppi poydilla. Ja suurin yllari meille idiooteille asiaan perehtymattomille oli tietysti se etta Indonesia on yksi maailman suurimmista muslimimaista. Eli kaytannossa rukouskutsut raikasi ilmoilla jatkuvasti. Jap!

Jakarta-Surabaya junamatka
Niinkuin Ismo Leikola veistelee hyvin Pendolino biisissaan, voidaan yhtya siihen etta "Toimii kuin junan vessa" on paska sanonta! Matka kohti Balia alkoi. Tarkoituksena matkata ensin Surabayaan junalla ja sielta bussilla Denpasariin (Balin "paakaupunkiin"). Istuttiin junassa ilta viidesta noin aamu kuuteen eli suunnilleeen 13 tuntia. Junamatka oli siedettava mutta juuri kun sain asetettua paani hyvin Sakarin olkapaata vasten, alkaa taas ilmoilla raikaamaan rukouskutsu. Morjens! Kaikella kunnioituksella, onko reilua huutorukoilla tunnin verran yleisessa junassa kello 3 yolla? Itseasiassa kaippa se on, koska me taidettiin olla siina junassa ainoat, jotka ei kyseista uskontoa harjoita. Ketutti. Taas.

English? No No No!
Jippii. Ollaan Surabayan bussiasemalla. Kukaan ei puhu englantia. Ei siis oikeesti kukaan. Bussi aikataulut on vain ja ainoastaan Bahasan kielella. Missaan ei lue minkaanlaista viittaustakaan Baliin tai Denpasariin. Jes. Tunnelma katossa. Ja sitten, vaikka haluttaisi ostaa bussiliput, asemalla ei ole automaattia. Sakari tavaa jollekin taksikuskille paperille ATM ja sit alkaa tapahtua. Juippi raahaa meita pitkin pikkukujia autolleen ja ajaa automaatille. Hinnaksi sovittiin 20.000 rupiaa. Kun aija tuo meidat takaisin, hinta onkin muuttunut 40.000 rupiaksi. Siina vaiheessa juippi teki alkukantaisen virheen. Tassa vaiheessa oltiin poukkoiltu aseman ymparistossa noin 1,5 tuntia. Ei maksettu lisaa, vaan Sakari pitaytyi 20 tontussa. Kusettajat. Ketutti. Tu. Tana.

Kohtalo puuttuu peliin
Yhtakkia puskista juoksee joku paikallinen haiska ja kysyy taydellisella englannilla etta ollaanko menossa Balille. Vastataan myontavasti ja tyyppi lahtee juokseen kun rusakko asemalle pain puhelin korvalla ja viittoo meita seuraamaan. Niin joo ja mainittakoon etta tassa vaiheessa meinattiin jaada myos bussin alle. Jes! Seurataan tata Indonesian ihmetta tienvarteen missa odottaa bussi, meita! Maksetaan ja noustaan noiloina ymparille palyillen bussiin joka oli siis pysaytetty meita varten. Hyva meian joukkue! Vihdoin alkaa matka Balille pain. Ketutti silti vahan, koska ei oltu syota mitaan 12 tuntiin ja tassa vaiheessa voi kai mainita ettei syoty seuraavaan 15 tuntiinkaan kunnolla.

Bali-Kuta Beach
Tutustuttiin bussi matkan aikana pariin saksalaiseen tyttoon joiden kanssa sitten jaettiin taksi Kuta Beachille. Kutalle ei siis pitanyt joutua mutta siina vaiheessa noin 30 tuntia putkeen matkustaneina oli pakko paasta jonnekin missa olisi varmasti palveluja. Loydettiin melko pitkan etsinnan jalkeen huone ja sitten paastiinkin jo syomaan. Vihdoin olotila alkoi olla inhimillinen.

Pako Sanur Beachille
Kuta oli sellainen kun pelkasinkin. Taynna bilettavia turisteja ja kaupustelijoita. Oli pakko paasta pois. Kartasta katsottiin etta Sanur Beach niminen mesta olisi tarpeeksi kaukana ja lahdettiin sinne. Sanur oli hanurista. Niin yksinkertaista se on. Hanurista. Kuolemanporteilla kiikkuvia saksalaisia elakelaisia taynna oleva ylihinnoiteltu kylan pahanen. Tanne ei ainakaan jaada! Mennaan jo sinne Gilille! Ja niin me lahdettiin Sanurista 4 yon jalkeen.

Gili Islands
Monet on kehuneet Gilia ja toiveikkain mielin lahdettiin taas bussin ja lautan kyytimina kohti paratiisisaaria. Ajateltiin etta nyt meiningin on pakko muuttua. Paskaa ei voi sataa niskaan loputtomasti. Ensimmainen viikko Indonesiassa oli kamala. Inhottava. Masentava. Rahaa paloi ja mitaan ei saatu takaisin.
Gililla paatettiin jaada Gili Airille mika tunnetaan rauhallisena saarena ja sita tama kylla onkin, todella!
Saavuttiin Airille klo 7 illalla, aurinko ehti juuri laskea ja koska taalla ei ole yhtaan autoa eika mopoa eika muitakaan moottorilla toimivia kulkuneuvoja (paitsi veneet), paastiin hevostaksin kyytiin. Kaytiin katsomassa joitain majoituskohteita, itseasiassa aika moniakin ja kaikki oli taynna. Kaikki. Paitsi yksi missa yo olisi maksanut miljoona 300.000 rupiaa. Ei kiitti. Noh, oli pakko saada murua rinnan alle ja mentiinkiin rannalle paikalliseen ravintolaan syomaan. Ja sitten se tapahtui. Oikean elaman Clark Kent tuli kyselemaan meidan vointia ja tiedusteli oliko yo paikka loytynyt. Vastattiin etta ei, mutte eikohan me parjata. Aija alkoi soitella puhelimellaan ja etsia meille yopaikkaa, koska kaikki bungat oli buukattuna mies pyysi meita kotiinsa nukkumaan. Ei missaan tapauksessa haluttu hairita olemassa olollamme miehen perhetta joten kieltaydyttiin kohteliaasti kutsusta. Tyyppi ei luovuttanut vaan jarjesti meille nukkumapaikan rannalta, eraan ravintolan terassilta. Ilmaisu "Taivas kattona" sai ihan uuden merkityksen. Nukuttiin (se mita pystyttiin) siis kaytannossa taivasalla. Silti tuntui etta vihdoin Indonesia alkaa nayttamaan myos hyvia puolia itsestaan. Ja varmistus saatiin viimeistaan 6 aikoihin aamulla kun aurinko alkoi kivuta taivaalle vuoren takaa (maisema oli varmasti kaunein mita naa silmat on nahneet )ja Clark Kent oikealta nimeltaan Dirman, tuli hakemaan meidat luokseen aamupalalle ja lupasi hankkia meille majoituksen. Vihdoin ei ketuttanut yhtaan.

-K